Milloin on Black Friday ja Black Week?

Sekä Black Friday että Black Week sijoittuvat marraskuun loppupuolelle Kiitospäivän tuntumaan. Black Week on tavallaan pidempi versio vain yhden päivän kestävästä Black Fridaysta. Sekä Black Fridayta että Black Weekia vietetään maailmanlaajuisesti samaan aikaan, joten ne ovat yhtiä vuoden vilkkaimmista kulutus- ja ostostapahtumista. Parhaimmillaan viikon aikana voi löytää huipputuotteita ennennäkemättömistä tarjouksista, joita ei löydy vuoden aikana milloinkaan muuten.

Black Friday eli musta perjantai on Thanksgivingin eli kiitospäivän jälkeinen päivä. Kiitospäivää juhlitaan vuosittain marraskuun neljäntenä torstaina eikä sille ole vakituista päivämäärää. Niin kiitospäivän kuin Black Fridayn päivämäärä vaihtelee siis jonkin verran vuosittain, mutta yleisesti ottaen se on marraskuun lopussa hieman ennen joulukuun alkua. Black Friday onkin juuri ajankohtansa ansiosta erinomainen tilaisuus aloittaa joululahjashoppailut. Vuonna 2023 Black Fridayta juhlistetaan 24.11.

Viikko, jolle Black Friday sijoittuu kulkee nimellä Black Week eli musta viikko. Yleensä Black Week kestää maanantaista sunnuntaihin ja kattaa myös Black Fridayn, mutta joissakin tapauksissa Black Week alkaa maanantaina ja huipentuu perjantaina tapahtuvaan Black Fridayhin. Alun perin Black Friday -tarjoukset keskittyivät vain yhteen päivään, mutta ajan saatossa tarjousjuhla on pidentynyt kokonaisen viikon mittaiseksi. Usein Black Week -viikon eri päivinä on erilaisia tarjouksia, joten kannattaa olla skarppina koko viikon ajan, jotta pääsee nappaamaan parhaat tarjoukset. Kuten Black Friday, myös Black Weekin ajankohta vaihtelee vuosittain, eikä sillä ole vakituisia päivämääriä. Vuonna 2023 se kestää maanantaista 20.11 sunnuntaihin 26.11. Näitä tapahtumia seuraa vielä verkko-ostoksiin keskittynyt Cyber Monday Black Weekin jälkeisenä maanantaina.

Ajankohtansa ansiosta Black Friday merkitsee Yhdysvalloissa yleensä joulusesongin alkamista, vaikka tapahtuma ei alun perin ole liittynyt jouluun. Niin Black Friday kuin Black Week ovatkin erinomaisia tilaisuuksia haalia joululahjoja, ja parhaat tarjoushaukat käyttävät varmasti molemmat tilaisuudet hyväkseen. Ajan myötä Black Fridaysta ja Black Weekista on kasvanut niin suuri tapahtuma, että suurin osa kaupoista ja ketjuista on siinä mukana upeine tarjouksineen. Ennen joulua tuskin tulee toista samankaltaista tilaisuutta löytää juuri se unelmien lahja.

Black Fridayn ja Black Weekin tarjouksia mainostetaan usein jo hyvissä ajoin ennen marraskuun loppua, joten tarjouksiin ehtii tutustua aikaisin. Tarjouksia kannattaakin tsekata useista eri kategorioista, sillä varsinkin teknologia ja lelut ennennäkemättömine tarjouksineen ovat olleet kovassa huudossa Black Fridayn aikana. Usein Black Week ja Black Friday ovatkin jo kauppojen ja ketjujen kalenterissa jo edellisen Black Weekin lopulla.

Black Friday ja Black Week kannattaa ehdottomasti käyttää hyväkseen, mikäli haluaa löytää loistotuotteita ennennäkemättömän edullisilla hinnoilla. Black Friday -tarjoukset eivät toistu milloinkaan muuten vuoden aikana, joten se on todella ainutlaatuinen tilaisuus. Nopeimmat Black Friday -haukat odottelevat vuorokauden vaihtumista ostoskori jo suunniteltuna tai jonottavat kaupan ulkopuolella sen aukeamista.